Etusivu/profiili

.

.

tiistai 2. syyskuuta 2014

n. 1890-1915 
Suomessa 1900-1920 


Tehtävänä oli toteuttaa fiilistelymuodossa olohuoneen sisustussuunnitelma
Jugend-tyylillä, olematta kuitenkaan museo ;)

Suunnitelma lähti oikeastaan tapetista, josta syntyi mielikuva lähteä 
etsimään tiettyä tunnelmaa olohuoneeseen. Aikakaudella arvostettiin käsityötä ja aitoja materiaaleja. Jugendin ornamentteja oli kasvi- ja eläinaiheet, joihin pohjautui tyylin tunnuskuvio, joutsenkaulaviiva.




Valaisimet löytyivät helpommin. Oikeastaan etsin enemmän "kristallikruunu tyylistä"
valaisinta, mutta lisätessä sen kuvaan, lähti se myös yhtä nopeasti pois. Välillä on mentävä yli "omien rajojen" ja mielestäni valittu kattovalaisin sopi paremmin tähän. Pöytävalaisin oli kiva rungoltaan, joten sekin oli napattava mukaan. Kummatkin Jugend kaudelta.

Tauluilla hain väriä huoneeseen ja muutenkin tekstiileillä ilmettä.
Jugend kaudella käytettiin murrettuja värejä; tummaa tai vaaleaa vihreää, harmaata, vaaleaa keltaista ja pehmeää punaista.



Kalusteissa tyypillisiä olivat tummat värit. Puun oma väri joko jätettiin näkyviin tai petsattiin tummanruskeaksi, joskus mustaksi. Pinta oli himmeä, ei kiiltäväksi lakattu.  Erityisesti Keski-Euroopassa käytettiin paljon tammea, joka usein jätettiin petsaamatta.

Itse pidän tammesta sisustuksesta, tuomassa lämpöä, joten valitsin mukaan nykyaikaisemman tammipöydän sekä sen lämmöntuojan eli kaakeliuunin. Jugend-kauden alussa asukkaat pitivät kaakeliuuneilla lämmittämistä terveellisempänä ja tunnelmallisempana.


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Vuokra-asunnon olohuoneen muutos 2014.
Tämän asunnon edelliset asukkaat ovat kyllä pitäneet värikkäistä seinistä.
Persikkaiset seinät saivat myös tässä ylleen Tikkurilan F497 sävyn (paperi) 
sekä tehosteseinänä X487 (laasti) 

Ruskeat puiset sälekaihtimet vaihtuivat valkoisiin alumiinikaihtimiin.




Vähän rauhallisemmat värit kiitos.
Tämä huone oli edellisillä asukkailla ollut lastenhuoneena.
Meille tästä tuli kahden pikkutytön nukkumahuone.

Lattian uusimisen toteutti taloyhtiön remonttimiehet.
Maalamisen hoidimme itse.


Ennen


Jälkeen

 Keittiön muutos.

Keltaiset seinät saivat sävyllisen vaalean maalin ylleen F497 (paperi) ja 
yksi seinä maalattiin Tikkurilan maalilla X487 (laasti)

Ennen

Jälkeen





lauantai 21. kesäkuuta 2014


Sängynpääty maalaamalla.





Lastenhuone, jossa on ollut kokonaan keltainenseinä, paksumpaa vaakaraitaa ja
 salmiakkikuvioo, muuttui äidinhuoneeksi. Mittaus, teipit rajaukseen ja maalia pintaa.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014



Lavat "TV- tasona"

Edellisessä asunnossamme tahdoin lavat seinällä.
Tämä ratkaisu sai kyllä ihmetyksiä aikaan ja kysymyksiä vanhemmalta ikäpolvelta:
 Etkö mitää muuta keksinyt? En.
 En tykännyt siitä korkeakiilto valkoisesta tv-tasosta mikä meillä oli viemässä turhaa lattiatilaa.

Lavojen etureunaan lisättiin lista ja takareuna "makasi" seinälistassa. 
Seinään kiinnitys tehtiin kulmaraudoilla useammasta kohtaa.
Hyvin kesti ja siinä vuoden päivät ehti olla, kunnes muutettiin isompaa asuntoon.
Samalta vanhemmalta väeltä tulikin heti kysymys: Et kai sä aio niitä lavoja taas seinälle? 
Ei, nyt keksitään jotain muuta taas ;)

Taukohuoneen seinä.

Netistä valittu teksti tulostettiin kalvolle.
Piirtoheittimellä heijastettiin teksti seinälle ja paksua maalarinteippiä tekstin päälle.
Lyijykynällä kopioin tekstin teipin päälle, jonka jälkeen mattoveitsellä leikattiin sanat irti.
Tämän jälkeen tuputettiin maalia päälle ja annettiin vähän aikaa kuivua.
Teipit irti ja seinä oli valmis!


Välitilan laatoitusta.

Tässä projektissa olin mukana koulussa TATSILLLA taitojaksolla. Tila oli entinen siivouskomero, johon tehtiin taukohuoneen keittiö. Itse astuin mukaan tässä vaiheessa kun laatoitusta alettiin tekemään. Keittiökalusteet ja vedeneristykset oltiin jo ehdittu tekemään.
Valmistimme laastin ja tasoitimme sen seinään, johon asettelimme laatat.
Laattojen väliin tasaisesti nauhaa pitämään laatat järjestyksessä.
Kuivumisen jälkeen nauhat poistettiin, levitettiin saumausainetta ja putsattiin ylimääräinen aine pois laatoista.










Kuormalavasta lehtitelineeksi.




Pöytä ikkunanpokasta.







Kuormalavasta sohvaksi.


Lavat hiottiin ekaksi, ja teimme renkaille vielä sopivat puupalat alle.
Maalasinne lavat valkoiseksi. Tämän jälkeen porasimme puut kiinni lavaan ja niihin renkaat.
Taakse lisäsimme vielä selkänojan, joka laitettiin ruuveilla useammasta kohtaa kiinni.
Istuinmukavuuden pehmentämiseksi sohviin tulossa patja ja tyynyjä.