Etusivu/profiili

.

.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015



Koulu alkoi syksyllä oman kopin rakentamisella. Jokainen toteuttaa oman harjoituskopin, 
piirtää piirustukset ja suunnittelee sisustuksen. Meille kuului rakentaminen ja jokainen sai oman maalarin käyttöön, jotka toteutti meiän suunnitelmien mukaan kopin tasoitus- ja maalaustyöt.




Tätä projektia ollaan tehty aina koulussa ollessa ja samalla on tehty myös muuta ulkopuolista projektia. Kuten asiakkaille messuosaston rakentamista Habitareen ja FinnBuild-messuille, Joulunäyteikkunaa Sasu´s Playhouselle ja kalusteasentamista, jossa koottiin asiakkaalle uuteen taloon keittiö-, kodinhoitohuone- ja wc -kalusteet. Viimeisimmässä projektissa itse olin mukana keittiötoteutuksen alussa.



Opetustilamme on iso halli, johon meidän piti suunnitella minkä kokoiset kopit voimme rakentaa.
Huomioon on pitänyt ottaa mm. kuinka monta koppia, miten päin ne tulisi ja turvalliset liikkumatilat ympärille. Suunnittelun jälkeen aloimme mittaamaan ja piirtelemään pohjakuvaa lattiaa.




Harjoitteluna tässä tulee mm.väliseinän rakentamista, laminaatin laittamista, listoitusta sekä ovi - ja kalusteasentamista. Tämän lisäksi jokaiselle tuli erilaisia pintoja, mitä maalarit pääsi toteuttamaan. 

Itse halusin myös lattiakorotuksen tähän ja laatoituksen. Kertopuun päälle laitettiin pontattua lattia-wilhelmiä ja laatoitus, josta jatkan seuraavassa tekstissä.

Tätä on ollut kiva tehdä! Mielenkiinnolla odottaen miltä lopputulos tulee näyttämään. 
Millainen yhdistelmä tulee, kun pienessä tilassa on laminaatti, laatta, iso seinämaalaus eri kiiltoasteilla ja yksi tumma takaseinä!







      



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti